Miksi ostaa Kiertonetistä?

Kiertonet tarjoaa ostajille kanavan, josta voi hankkia huutokaupalla julkisten organisaatioiden poistamaa omaisuutta resurssiviisaasti ja helposti, luontoa säästäen. Toiselle turha on toisella tarpeellinen – ostaja voi tehdä mitä erilaisimpia löytöjä.

Huutokauppoihin voi osallistua vaikkapa omalta kotisohvalta, ei tarvitse ajaa esimerkiksi kunnan tai kaupungin varikolle perinteiseen huutokauppaan.

Kustannuksia säästyy, kun tavara siirtyy huutokaupan jälkeen suoraan myyjältä ostajalle ilman ylimääräisiä välivarastointeja tai kuljetuksia.

Kiertonetin avulla käytetty omaisuus saa uuden elämän ja ympäristökuormitus pienenee. Käytössämme on Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen meille toteuttama Kiertotalouslaskenta, joka kertoo irtaimiston uudelleenkäytöstä syntyvän luonnonvarasäästön kunkin tuotteen yhteydessä.

Ostajina Kiertonetissä voivat toimia niin yksityiset, yritykset kuin julkiset toimijatkin.

Kiertonet.fi-palvelun tarjoaa Kiertoa Oy, joka on kiertotalouden, julkisten hankintojen ja kilpailutusten asiantuntija. Kiertoa Oy auttaa käyttämään yhteisiä varoja vastuullisesti, ympäristöä suojellen ja kasvua vahvistaen.

Näin ostat Kiertonetistä

Luo käyttäjätunnus

1 Luo käyttäjätunnus

Klikkaa sivun oikeasta ylänurkasta painiketta Kirjaudu. Paina kohtaa Rekisteröidy https://kiertonet.fi/rekisteroidy/kayttaja ja täytä tiedot.

Aktivoi ja vahvista tili

2 Aktivoi ja vahvista tili

Klikkaa aktivointilinkkiä, jonka olet saanut sähköpostiisi, sekä vahvista puhelinnumerosi syöttämällä tekstiviestillä lähetetty aktivointikoodi sille tarkoitettuun kenttään. Huomioithan, että käytämme ostajien tunnistamisessa vahvaa tunnistautumista. Tämä tarkoittaa, että ennen kuin voit huutaa Kiertonetissä, sinun tulee vahvistaa käyttäjätilisi omien pankkitunnusten avulla. Tilin vahvistus.

Tee tarjous

3 Tee tarjous

Tee vähintään minimikorotuksen suuruinen tarjous haluamastasi huutokauppakohteesta. Voit myös huutaa korotusautomaatilla, jonka saat käyttöösi maksullisen Kiertonet Premium -lisäpalvelun myötä.

Seuraa huutokauppasivua

4 Seuraa huutokauppasivua

Kun olet tehnyt huudon, seuraa kyseisen kohteen tilannetta Tarjoukset-välilehdeltä tai Tarjoushistoria-sivulta. Myös Päättyvät-sivulta voi seurata päättyvien huutokauppojen tilannetta. Kyseiset sivut päivittyvät minuutin välein automaattisesti.

Kun voitat huutokaupan

5 Kun voitat huutokaupan

Kun myyjä on hyväksynyt kaupan, löydät maksulinkin Ostajan sivulta Odottaa maksua -välilehdeltä. Myyjä hyväksyy tai hylkää kaupan yleensä kahden päivän sisällä.

Maksaminen

6 Maksaminen

Maksulinkin kautta pääset maksamaan huutokaupan verkkopankissasi. Mikäli maksaminen verkkopankin kautta on jostain syystä sinulle mahdotonta, voit muuttaa maksutavan laskuksi. Tällöin maksun kirjautumiseen menee yleensä 2-3 arkipäivää, etkä pääse noutamaan kohdetta ennen sitä.

Noutaminen

7 Noutaminen

Kun olet saanut sähköpostiisi vahvistuksen maksun kirjautumisesta, ota yhteys myyjän yhteyshenkilöön ja sovi kohteen noudosta. Mikäli et saa vahvistusta sähköpostiisi, tarkista roskaposti.

Usein kysytyt kysymykset