Kiertonetin 10-vuotissynttärivuoden kunniaksi jälleen uusi arvonta!

Arvomme nyt 500 euron S-ryhmän lahjakortin kaikkien rekisteröityneiden ja uutiskirjeen tilanneiden kesken.

Arvonta suoritetaan ma 3.8.2026 klo 14.00 jälkeen. Kaikki klo 14.00 mennessä rekisteröityneet huomioidaan.

Jos olet jo rekisteröitynyt ja uutiskirjeemme tilaaja, olet automaattisesti mukana arvonnassa. Voittaja suostuu siihen, että Kiertonet voi julkaista voittajan nimen sivuillaan ja/tai uutiskirjeessä.

Kiertonet maksaa palkinnon arpajaisveron. Kiertonetin henkilökunta ja lähipiiri eivät voi osallistua arvontoihin.
pirkkalan-kunta

Pirkkalan kunta

Kiertonetissä jo vuodesta 2018

Pirkkalan kunta sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Tilastojen mukaan Pirkkala on Suomen vetovoimaisin kunta, jonka asukasluku on viimeisten vuosien aikana kasvanut nopeimmin suhteessa väkilukuun. Ikärakenteeltaan nuoressa kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja väestö on maan kolmanneksi koulutetuinta.

Pirkkalasta on erinomaiset liikenneyhteydet eri puolille maata. Kunnan kautta kulkee valtatie 3, joka johtaa Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan. Lisäksi kunnan alueella sijaitsee Tampere-Pirkkalan lentokenttä.

http://www.pirkkala.fi

2481
Myytyä kohdetta
99 %
Hyväksymisprosentti

Seuranta

Seurattavat kohteet löytyvät nyt yläpalkista -napin takaa.