Sähköpostien lähetyksessä on häiriöitä. Selvitämme asiaa parhaillaan.

Mäntsälän kunta
Kiertonetissä jo vuodesta 2019


Mäntsäläläisten kauppa- ja torimatkat entisaikaan suuntautuivat lähinnä Helsinkiin ja Porvooseen. Näihin kaupunkeihin suuntasivat myös Mäntsälän lapset aloittaessaan oppikoulun, sillä oppikoulu perustettiin paikkakunnalle vasta 1945 ja lukio v. 1954. Järvenpää tuli myös monelle Mäntsälän lapselle tutuksi koulukaupunkina. Kansakoulu oli perustettu kirkonkylään 1870-luvulla. Koulu saatiin perustettua kirkkoherra Abraham Ehnroosin testamentin turvin. Hän oli kansanvalistusmies, joka vaikutti myös kirjaston syntyyn. Mäntsälään perustettiin kansankirjasto jo 1840-luvulla.

Asutus rupesi keskittymään kirkonkylään, jossa asuu nykyisinkin n. puolet mäntsäläläisistä. Keskustaajaman lisäksi Mäntsälässä on toistakymmentä vireästi toimivaa kylää. Mäntsälästä löytyy vielä 17 kyläkouluakin, joista pienimmät ovat n. parinkymmenen oppilaan kouluja ja suurin jo 200 oppilaan opinahjo. Kyläkaupat löytyvät kolmesta kylästä, mutta lähes kaikki muut palvelut joudutaan hakemaan keskustaajamasta.

Nykyisin Mäntsälä on vireä ja muuttovoittoinen kunta pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Liikenteellisesti Mäntsälän sijainti on hyvä, sillä paikkakunnalta on nopeat yhteydet niin etelään ja pohjoiseen kuin itään Porvooseen ja länteen Hyvinkään suuntaan. Väestöllisesti Mäntsälän sijainti on myös hyvä, sillä 100 km säteellä Mäntsälästä asuu lähes 2 milj. ihmistä. Mäntsälänkin väkiluku on kohonnut jo 20 000 asukkaaseen.

http://www.mantsala.fi

8
Myytyä kohdetta

100 %
Hyväksymisprosentti