
Kouvolan kaupunki - varikkopalvelut
Kouvola on noin 87 000 asukkaan kaupunki Kymenlaaksossa. Kaupungin pinta-ala on 2 885 km2 ja asukastiheys 35,5 asukasta / km2. Kouvola sijaitsee pääteiden välittömässä läheisyydessä, valtateiden 6 ja 15 varrella. Rautateiden risteyskohtana tunnetusta logistiikkakaupungista pääsee junalla kaikkialle Suomessa. Junamatka pääkaupunkiseudulle taittuu reilussa tunnissa.
Monimuotoinen ja luonnonläheinen kaupunki
Kouvolassa luonto tarjoaa eteläisen Suomen parhaita ulkoilu- ja mökkimaastoja vapaa-ajan virkistyskäyttöön. Alueella sijaitseva Repoveden kansallispuisto on jo pitkään kuulunut Etelä-Suomen suosituimpien retkeily-, seikkailu- ja kiipeilykohteiden joukkoon.
Kouvolan läpi mutkitteleva Kymijoki, Suomen suurimpia jokia vesistöalueeltaan ja kuulopuheen mukaan eteläisen Suomen parhain lohijoki, palvelee maailman suurimpia metsäteollisuuden yrityksiä ja antaa seudun väestölle työtä ja oman leimansa maisemaan. Lisäksi Kouvolassa on Suomen suurimpiin kuuluva Vekaranjärven varuskunta ja Utin Jääkärirykmentti.