Earth Hour kannustaa ilmastotekoihin – Kiertonet suosii julkisia kulkuneuvoja

Julkaistu: 27.03.2019

WWF:n ilmastotapahtuma Earth Houria vietetään Suomessa 30. maaliskuuta. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä toimia.

Suomessa Earth Hour kiinnittää suomalaisten huomion erityisesti ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin, mutta kannustaa myös muihin ilmastotempauksiin.

Kiertonetin eli Kiertoa Oy:n väki pyrkii pienentämään ympäristökuormitusta muun muassa hyödyntämällä julkisia kulkuneuvoja, tekemällä etätyötä ja suosimalla videopalavereita.

– Nämä ovat hyödyllisiä valintoja ympäristön lisäksi myös resurssitehokkuuden näkökulmasta, toimitusjohtaja Pekka Kallunki kertoo.

Oheisessa kuvassa Kiertonetin markkinoinnista vastaava Teemu Kunto on lähdössä työmatkalle junalla.

Ympäristöystävällinen palvelu

Kiertoa Oy:n tärkein ilmastoteko on kuitenkin sen tarjoama palvelu, Kiertonet.fi.

– Palvelumme on monesta näkökulmasta ympäristöystävällinen ja ekologinen. Se mahdollistaa erilaisille tavaroille uuden elämän ja edistää näin resurssitehokkuutta. Jollekulle turha tavara onkin tarpeellinen jollekin toiselle, Kallunki toteaa.

Olennaista on sekin, että Kiertonet toimii verkossa.

– Näin myyjien ja ostajien ei tarvitse lähteä pitämään huutokauppaa vaikkapa kaupungin varikolle. Tavara myös siirtyy suoraan myyjältä ostajalle ilman välikäsiä ja varastointeja, Kallunki sanoo.

Tekoja ilmaston puolesta

Earth Hour -tapahtuman tunnetuin teko on sammuttaa turhat valot tunnin ajaksi ja näyttää näin symbolinen valomerkki ilmaston puolesta. Suomessa monet kaupungit ja tahot ovat olleet mukana tapahtumassa vuodesta 2009 lähtien, jolloin Earth Houria vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran.

Viime syksynä hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti totesi, ettei maapallon keskilämpötilan nousua voida rajoittaa 1,5 asteeseen ilman merkittäviä ilmastopäätöksiä.

– Ilmastonmuutos uhkaa kaikkea meille rakasta. WWF:n Earth Hourissa miljoonat ihmiset näyttävät, että planeettamme tulevaisuus on meille elintärkeää, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF:n Earth Houria vietetään tänä vuonna 30. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Osallistua voi sammuttamalla turhat valot ja näyttämällä näin valomerkki ilmaston puolesta.