Kiertonet on valittu mukaan Vuoden kasvuyrityskilpailuun

Julkaistu: 23.09.2026

Kiertonet Kasvu Openin TOP 30 -joukkoon!


Kiertonet on valittu valtakunnallisen kasvuyrityskilpailu Kasvu Openin 30 parhaan joukkoon.

Kasvuhaluisten yritysten kilpailussa Kiertonet valittiin jatkamaan 180 yrityksen joukosta. Arviointikritereeinä ovat ovat markkinapotentiaali, kasvukyky, tiimi ja näytöt.

Kiertonet (Kiertoa Oy) on Suomen suurin julkisen sektorin huutokauppa. Sen kotipaikka on Suomen yrittäjyyden ykköskaupunki Seinäjoki, samoin kuin 30 joukkoon valitun Finspection Oy:n



Konkreettisia ideoita kasvuun

Kasvu Open on erinomainen tilaisuus saada uusia ideoita ja suunnitella yrityksen kehitystä huippuluokan yritysvalmentajien sparrauksissa.

“Sparrauksista saa ihan konkreettisia ideoita kasvuun ja sen kiihdyttämiseen”, Kiertonetin toimitusjohtaja Pekka Kallunki tietää.

Kiertonet oli toimintansa alkuvaiheessa kymmenkunta vuotta sitten mukana Kasvu Openin Kiertotalouden Kasvupolulla ja myöhemmin Pohjalaisella Kasvupolulla. Nyttemmin näistä kategorioista on luovuttu.

“Kiertonetin toiminta-ajatus on kirkastunut jatkuvasti, osin Kasvu Openin osallistumisten ansiosta. Nytkin olemme saaneet tuoreita ajatuksia boksin ulkopuolelta”, toimitusjohtaja kiittelee.

Tämän syksyn sparrauksissa on avautunut ajatuksia uusille, Kiertonetin nykyisen palvelun puitteissa mahdollisille kasvusuunnille.

“Kyse on aidosti potentiaalisista kasvumahdollisuuksista”, Kallunki iloitsee.



Työ on tehtävä silti

Hyvätkin ideat muuttuvat kasvuksi vasta sitten kun ne toteutetaan.

“Oli idea kuinka hyvä tahansa, se on vietävä omalla työllä käytäntöön”, Kallunki tietää.

Kasvu Open huipentuu 28. lokakuuta Jyväskylässä järjestettävään Kasvu Open Karnevaaliin, jossa valitaan vuoden kasvuyritys.

Tuomaristo valikoi 15. lokakuuta 10 Kasvu Open -finalistia, jotka pääsevät pitchaamaan finaalitapahtumassa.

“Olemme jo tässä vaiheessa voiton puolella, kävi miten kävi. Kaikki sparraamiset ja tapaamiset ovat olleet käytetyn ajan arvoisia.”


Teksti: Sami Korkala

Kuva: Kasvu Open